keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

2., 3. ja 4. lomaviikko

Ja ehkä vähän alkua viidennestäkin. Vaikka olen ollut kesäkuun lasten kanssa kotona, ja vettäkin on satanut (mikä ei muuten meitä ole haitannut lainkaan!), on aika mennyt kotosalla aika mukavasti. No, jalkapallopainotteisesti. Pikkumiehen futisharkat jäivät tällä viikolla kesätauolle ja kauden päätti hyvin mennyt turnaus.


Pienten turnaukset on siitä mukavia, että meidänkin tuleva maailmanluokan tähti ;) sai kokeilla yhden turnauksen aikana kenttäpelaajana, maalivahtina ja kapteenina olemista. Me like <3

Lienee selvää mitä joukkuetta meillä (minä) näissä MM-kisoissa kannatetaan. Onpa muuten turvonneet sormet!


 Ollaan lueskeltu....
 ja viritelty pölykasojen alta taas vanhaa hyvää harrastusta.


 Kävin lasten kanssa mummolassa ja mummi oli löytänyt varastosta mun vanhat kiiltokuva-albumit <3

 Baletista saimme kesäkotiläksyä. Tästä on hyvä jatkaa. Ei vaan meinaa löytyä tarpeeksi paljon seinäpinta-alaa näille mun gaselli-säärille ;)

Pikkuneidin kanssa hulluteltiin hiusliiduilla (Glitteristä). Muuten lopputulos tosi kiva, mutta vaikka suihkuttelin ohjeen mukaan hiuslakkaa, irtosi väriä niskaan ja vaatteisiin. Tämä hulluttelu jäi kokeiluasteelle.

 Mieheni viimeisellä työviikolla lapset olivat yhden päivän hoidossa, joten aamutee vol.2 vol.2. Parasta.




Leipomuksista on tulossa ohjeet, kunhan seuraavan kerran ehdin taas koneelle. Tuo kakku keksipohjalla on kyllä niin helppo, että ihan hävettää :)

Tänään pääsimme mieheni kanssa nauttimaan kesäteatterin esityksestä Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. 
Hilpeää Suomi-filmi fiilistä. Suosittelemme, säästä huolimatta.


Hyvää heinäkuun ensimmäistä viikkoa ja nautitaan kesästä satoi tai paistoi!


Tiina










sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

1. lomaviikko

 Vaikka viimeinen viikko töissä (viikko sitten) oli aika hurjaa, sain järjestettyä aikaa niin, että pääsin aamuteelle vol.2 mieheni kanssa <3 oli ihanaa.

Onko niin, että joku muukin on tuskaillut lasten eväsrasioiden kanssa. Hirveen kivoja, lasten mielestä, on myynnissä, mutta niin epäkäytännöllisiä ja ennen kaikkea huonolla kiinnitysmekanismilla. Ystäväni piti Tupperware-kutsut juuri ennen kun jäin lomalle. Olin jo päättänyt, että mitään en tilaa, kunnes näin nämä. Aivan mahtavat ja juuri pienmiehelleni sopivat eväsrasia sekä juomapullo. Mikä parasta, rasia pysyy todella hyvin kiinni. Taattua tupperlaatua. Vielä kun samaa sarjaa tulisi tyttöjen kuosilla. 
Meillä sattuneesta syystä eväsrasioita käytetään paljon, joten vaatimukset niiden laadulle ovat nousseet. Tämä paketti lunasti ne kirkkaasti.
Tehokäyttöön evässetti pääsi heti ekalla lomaviikolla kun pikkumiehellä alkoi vuotuinen Jaliskoulu. Viikko olikin aika jalkapallopainotteista, kun Jaliskoulun päälle kesäkuun loppuun pyörii oman joukkueen harkat 3*1,5h/viikko. Pikkuhiljaa aloittelimme fiilistelyn tuleviin MM-kisoihin. Tästä videosta tuli minun suosikki ;) 


Vaikka viikko on ollut lämmin, leivoimme (lapset leipoivat) sämpylöitä. 
 Tyyli 1,
 ja tyyli 2.
 Hyviä tuli.
 Vannoututeena Mavala-fanina ostin neidille ja itselleni tällä kertaa IsaDoraa. Toimii. (kuvassa sävy 192 Power Pink)
Neiti osteli itselleen uusia kesävaatteita ja stailasi itsensä ensimmäisille kaverisynttäreille. Pakko myöntää, että mulla pääsi oikeasti itku onnesta, kun kutsu tuli meille. Kyllä oli neitonen onnellinen ja niin ihanasti hän oli juhlinut isompien kavereiden kanssa. Laitoin toivotut eväät mukaan ja toivoin kaiken menevän hyvin. Kotiin palasi onnestä sykkyrällä oleva pieni neitonen. 
Viikonloppuna testasimme Moilasen hampurilaissämpylät. Erityisesti pienempi tykkäsi kovasti.
Söimme kaikki samaa ja sämpylät oli oikeasti aika maukkaita ja koostumukseltaan miellyttäviä. Ei lainkaan niin löysiä ja kitalakeen liiskautuvia kuin hampurilaisravintoloissa. Näitä teemme joskus uudelleen.


ME OLLAAN NIIN LOMALLA!


Tiina


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Uutuuksia

Tänään kävimme testiuimassa naapurikunnan uusitun uimahallin. Toimii. Reissusta ei kyllä muuta kuvamuistoa jäänyt kuin pikkuneidin kenkäkuva :)

Moilaselta on saapunut kivoja uutuuksia. Erityisen onnellinen olin, ja pieni neitikin oli, näistä tortilloista. Maistui erittäin hyvin. Muista Moilasen uutuuksista meille sopii lisäksi pizza-pohja, hampurilaissämpylät sekä hot dog-sämpylät. Harvoinhan näitä tulee käytettyä, mutta tarpeen tullen hienoa, että ovat olemassa.


Meillä asuu nykyään muutama pikkuisen ylivilkas miljoonakala...

sekä hiukka flegmaattisia platyja.

<3



Huomiseksi on luvattu ihan kesää. Joko nyt voi pakata haalarit ja välikausikengätkin.


Tiina

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivä

Äitienpäiväviikonloppu on ollut puuhaa täynnä. Olen saanut kokea kaikkea, mistä vain olen osannut haaveilla. Ja vähän enemmänkin.


Viikonloppu alkoi taivaallisella kaksituntisella kampaajalla. Alan hiljalleen rakastaa hiuksiani.

Perjantai-ilta jatkui päiväkodin järjestämällä äitienillalla. Ohjelmassa oli fitness-pilatesta ja rentoutusta, saunomista, hyvää ruokaa sekä yhdessäoloa.

 Lauantaina olikin kevään, aikuiselämäni jännittävin päivä. Noin niinkuin henkilökohtaisella haastesaralla. Olen kerännyt puoli elämää rohkeutta osallistua balettitunneille. Tammikuussa sain tarpeeksi itseluottamusta ja toukokuussa lavalle. Hyvin meni ja hyvältä tuntuu. Olen niin myyty lajille. Elämässä on hyvä olla haasteita ja olen ylpeä itsestäni, että olen saavuttanut yhden etapin.

Pieni muru tsemppasi äitiä ja luki balettikirjaansa. 



Äitienpäivänä murut (iso ja pienet) hemmotteli lahjoilla. Sain ihanat Star Wars- ja pallo-kassit sekä valtavan suloisen yöpaidan.

Viikonloppuun olisi vielä kuulunut isomman jalisturnaus. Pikkumies on ollut tosi kipeänä jo monta päivää, joten turnauskin jäi väliin. Joukkueellemme sattui buffetvuoro, joten aamulla varhain vein kuitenkin paikalle munattomat, maidotomat, viljattomat munkit ja mokkapalat. Kyllähän se kokemattomalla mieltä lämmittää, kun huomaa iltapäivällä astian vajuneen. 


Päivän kruunasi pitkä puhelu oman rakkaan äidin kanssa <3


Hyvää äitienpäivän iltaa!!

Tiina

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kikekkaat

eli pikkuiset munakkaat kikhernejauhoista.
Olen aina tykännyt munakkaista, erilaisista. Isompi lapsista on hylkinyt kananmunaa syntymästään saakkaa luontaisesti. Ei suostunut edes syömään 1-vuotiaana makaronilaatikkoa, jossa oli munamaitoa. Keitettynä ja paistettuna ollaan saatu hikiseen ja vähän väkisin joskus maistamaan. Sama pulma on ollut lettujen, pannareiden jne kanssa. Allergiaahan emme osanneet siinä vaiheessa epäillä, koska oireili ainoastaan suolistolla ja kaikkien neuvolantätien mielestä oli "ihan normaalia" ettei lapsen vatsa toimi ja huutaa kipujaan...Tämäkin murhe on menneisyyttä, kun verikokeista löytyi viime syksynä allergia kananmunalle ja korvaavia tuotteita on löytynyt ruokapöytään. Fiksu pieni mies.
Pienempi sen sijaan söisi vaikka kattilallisen keitettyjä munia, mutta hänellä tulee jo syödessä kasvoihin allergiaoireet. Pitkään haaveilin munakkaan kokeilua kikhernejauhoista, koska monessa blogissa siitä oli tehty onnistuneita versioita. Tästä kaupungistahan ei saa kikhernejauhoa, tuote oli loppu kun tein Ruohonjuuren tilausta, mutta mummolareissulla Torniossa jauhoa löytyi Punnitse ja säästä-kaupasta. Tuumasta toimeen siis.

Tänään aamiaisella söimme maukkaita kikekkaita, heh, sekä marjasekoitusta kaura-/soijavaniljakastikkeella.



"Munakas" kikhernejauhoista
2dl vettä (tai hirssi-/mantelimaitoa)
1 1/2dl kikhernejauhoja
1rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
mustapippuria
kuivattua nokkosta

Sekoita ainekset huolella keskenään ja anna taikinan turvota 5-10min. Paista joko yksi iso munakas pannulla tai monta pientä lettupannulla. Mausteina tässä voi käyttää mitä vain oman maun mukaan. Mä halusin tehdä terveysversion ja pidin muut mausteet minimissä, mutta lisäsin taikinaan nokkosta (paljon rautaa). Ohjeesta tulee yksi isohko kikekas (oon tän termin ite omasta suustani saanut ulos kun ei tää oikein munakastaan ole :)), mutta mä tein taikinan kaksinkertaisena ja paistoin lettupannulla pieniä lettusia. Käteviä mm. leivän päällä. Parasta näissä oli se, että lapset tykkäsivät aivan valtavasti. Kivaa vaihtelua puurolle.







Pihapiiriin on ilmestynyt uusia tuttavuuksia. Tänä aamuna takapihalla tepasteli mustarastas. Aikaisemmin keväällä havaintoja myös punarinnasta.



Tiina



lauantai 3. toukokuuta 2014

Pääsiäinen, vappu

ja tätä menoa juhannuskin samaan postaukseen.
Aikamoista rallia tämä elo taas.

Kuvakollaasi reissuista ja retkistä ja vähän ruokaa sinne väliin.

 Ennen pääsiäistä kotona oli jo aika lämmin. Lunta ei juurikaan missään ja naapurit ajeli kesärenkailla.
Mutta pohjoisessa oli mummolan pihalla melkein talvi. 

Pit stop mennen tullen.

Pääsiäispiirakka (viljaton, maidoton, munaton, soijaton). Pullataikinan tein kuvan riisijauhoista hirssimaitoon. Täytteen (kookoskerman) sain kiinteytettyä Hyytelösokeri Multilla.

Lasten pääsiäissuklaat (Dammenbergilta). Pupujen ja munien lisäksi tilasin pääsiäiskuvioita.
Iloinen yllätys odotti Haaparannan karkkikaupassa.

Hummusdippi/-kastike/-lisäke, sopii melkein minkä kanssa tahansa. Alunperin halusin jotain Pomp de Lux-kutsuille ruislastujen päälle, mutta hummussörsselistä muuntuikin sen jälkeen moneksi. Silppusin ensin tehosekoittimessa suolakurkkua, kuorittua tuorekurkkua, tuoretta basilikaa ja ruohosipulia. Sen jälkeen lisäsin seokseen yhden maustamattoman ja yhden valkosipulisen hummuksen. Valmista!
Keskimmäisessä kuvassa maukasta kasviskastiketta (vegaanista) ja tattarinuudeleita.
Viimeisen kuvan aikaan on nautiskeltu punajuuripullilla sekä bataatti-perunapyreellä.

Pääsiäisen jälkeen täydensin isomman kanssa meidän urheiluvälinevarastoa.

Vappuna piipahdettiin toisessa mummolassa. Mummi oli löytänyt todellisia aarteita: 
mummin vanha palapeli <3
Elämäni ensimmäiset munkit (gluteeniton, maidoton, munaton, soijaton). 
Ohjeen löysin sattumalta Kamomillan konditoria-blogista.
Niin oli hyvä ohje, että kaikki erät ovat onnistuneet. Tätä tulen käyttämään jatkossakin.

Keräsin n. 1/3 elämää rohkeutta ja aloitin tammikuussa uuden harrastuksen: aikuisbaletin.
Viikon päästä pitäisi olla jo lavalla. Jännittää.


Yleensä en laske päivä tai viikkoja lomiin, mutta kun ajattelen blogia, niin neljän viikon päästä on pieniä mahdollisuuksia tiheämmin ilmestyviin postauksiin :)

Siihen mennessä on luvassa kiirettä, kiirettä ja vähän kiirettä päälle.



Tiina