keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Säilöntäkauden avajaiset!



Ei mulla oikeestaan muuta kuin, että mammammammammansikkaaaaa! Mä säilöin useamman laatikollisen mansikoita tänään. Huomenna on pinaattien vuoro siirtyä takapihalta pakkaseen. Säilöntäkausi on näin ollen avattu täälläkin. Mansikka on superherkkua. Sitähän voi käyttää tomaatin sijaan aika monessa eri ruokalajissa, mm. juurikin rakastamissani salaateissa. Ja ilouutisena voin kertoa, että neiti on syönyt nyt kahtena iltana aikamoiset annokset (ei mitään maistiaisia vaan kunnon satsit) tuoreita mansikoita, eikä oireen oiretta ole tullut. Olen aika perinteisellä linjalla marjojen pakastamisessa. Mansikat paloiksi, viipaleiksi, pienet kokonaisina tai missä muodossa vaan rasioihin, sokeria päälle, kansi kiinni ja pakkaseen. Talvella mansikkaa menee puuron kanssa, jugurtissa, leivonnaisissa ja ihan marjasekoituksessa. Paloina tai kokonaisina pakastetut mansikat on sitten tarpeen tullen helppo muuntaa vaikka soseeksi.




Sen verran alkaa olemaan lämmintä, että pikkuneidin hiukset on pitänyt letittää heti pesun jälkeen kiinni. Nukkuminen pitkällä ja kohtalaisen paksullakin tukalla on näillä keleillä tukalaa. Ihmeen hyvin on letit kestäneet ja neiti antanut niiden ollakin. Muutaman päivän jälkeen (teen välillä uuden tiukemman) hiuksissa onkin sitten ihanat kiharat :)

<3


Mun elämäni ensimmäisessä aamukammassa on kaksi piikkiä jäljellä. Ja ei, en laske omia vaan miehen aamuja. Olemme ensimmäistä kertaa yhteiselomme aikana yhtä aikaa kesälomalla ja kummallakin on kokonainen loma tällä kertaa. Meinaa kestää pöksyissäni. Reissuun lähdetäänkin heti, joten palailen reissufiiliksillä. 



Tiina

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Banaaninektarijäätelö



Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä itse jäätelöä. En muista enää mistä löysin perusjäätelön ohjeen, vähän joka puolellahan niitä näin kesäisin vilistää. Maustoin sen banaanilla, nektariinilla ja vaniljalla ja pakastin, koska meillä ei ole jäätelökonetta. Ja tietenkin tein maidottomana.




Banaaninektarijäätelö

3 keltuaista
3 valkuaista
2dl tomusokeria
3dl vispautuvaa soijakermaa 
banaania ja nektariinia soseutettuna
2tl vaniljasokeria tai 1 vaniljatanko (sisukset sokeriin sekoitettuna)


Vatkaa keltuaiset ja siivilöity tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset ja soijakerma erikseen vaahdoiksi. Lisää keltuaisseokseen valkuais- ja kermavaahdot. Mausta eri marjojen tai hedelmien soseilla, suklaarouheella, vaniljalla, kookosjauheella jne. Nosta massa pakastuksen kestäviin rasioihin ja pakasta. Jäätelö kannattaa sekoittaa pari kertaa pakastuksen aikana, jottei synny jääkiteitä. Ja pakastukseen on hyvä varata paljon aikaa, mielellään yön yli seuraavaan päivään saakka. 

Meidän jätskistä tuli aika makeaa banaanin ja vaniljan yhdistelmän vuoksi, mutta onnistui kuitenkin koostumukseltaan hyvin.


Puhuin niistä aurinkovoiteista, kun koko perhe on aika herkkänä ton auringon paisteen kanssa. Tässä meidän valinnat tälle kesällä. Voin lämpimästi suositella sekä stikkiä että Avènen voidetta. Tosta Avènesta tuli kyllä mun suosikki. Imeytyy välittömästi, suojaa ja on miellyttävän tuoksuinen. Varsinkin kaupunkiolosuhteissa mua ärsyttää suunnattomasti kun rasvaa on käytettävä, mutta suurin osa tahrii vaatteet ja jättää ihon tahmeaksi. Avène ei!


 Avènen aurinkohuulivoide koko perheelle sk30, Avènen aurinkovoide koko perheelle sk 50+, Favoran stikki sk50, käytetty pääasiassa lasten poskilla ja matkalla mukana, sekä Elizabeth Ardenin päivävoide suojakertoimella 50 (käytän itse meikin alla).

Yhdellä reissulla oli rasvat jääny kotiin niin hain apteekista tämän Acon aurinkovoiteen. Tässäkin tuoksu ihan ok ja sopii koko perheelle, mutta jättää ihon tahmeaksi. Eli ei tule ainakaan itselleni joka paikan käyttöön. Rantaolosuhteissa menee hyvin.



Tiina



P.S. Nyt näiti juttuja voi seurata myös sivuilla Bloglovin' sekä Blogilistalla. Laitelkaa jotain hiphei merkkejä, jos kaikkein helpointa on seurailla kuitenkin Facebookissa niin aloitan sinne sivun :)

Kesäinen kanakeitto


 ja uudet suolat


Olen ollut jo jonkin aikaa täysin myyty sormisuolalle (Gourmet). Nyt hankin uusia makuja tuomaan kuvassa olevat maustetut sormisuolat ja toimii! Makuina meillä valkosipuli-rosmariini sekä Provence. Vaihtoehtoja oli vielä ainakin Sitrus sekä Venetsia, mutta niitä ei meille voi tuoda. Lisää tietoa Gourmet ja Maldon suolista saat täältä. Omani hankin Prismasta. Luulen, että isoimmissa päivittäistavarakaupoissa on valikoimaa jo hyvin. 





Kesäinen kanakeitto

oliiviöljyä
maustamattomia broilerin filesuikaleita
kesäsipulia
valkosipulia
purjoa

Paistoin broilerin filesuikaleet oliiviöljyssä lähes kypsiksi ja lisäsin hienoksi pilkotun kesäsipulin, purjon ja puristetun valkosipulin. Kuullotin sipuleita ja maustoin broilerin sormisuolalla (Maldon Provence), mustapippurilla ja currylla. 

perunaa
porkkanaa
bataattia
kukkakaalia
parsakaalia
herneitä

Pilkoin tuoreet kasvikset (muut oli tuoreita, paitsi herneet) ja kuullotin broilerin seassa. Sen jälkeen lisäsin kookoskermaa (4dl) sekä vettä (n. 2l) ja annoin keiton kiehua kypsäksi. Loppuvaiheessa maustoin keittoa vielä suolalla ja currylla. Määriä en tähän nyt laita, kuten nesteen määrästä huomaatte, keittoa oli aika paljon. Meillä oli vieraita ja keitto maistui kaikille. Tämä on siis hyvin helppo ja kohtalaisen nopea, riittoisa tarjoiltava ruoka vaikka vieraillekin. Ja maukas, kun muistaa käyttää tuoreita kasviksia ja juureksia.




Tiina

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Suklaamanna

ja suklaasilmä

Uusien helteiden odottelu on sen verran pehmentäny päätäni, että tarjoilin aamulla lapsille sulkaariisimannapuuroa......
Meillä ei olla kovinkaan makean perään, joten menestykseksi en voi tarjoilua sanoa, mutta ihan maistui kun lorautti vielä joukkoon maitoa (maidottomalla oli tällä kertaa soijamaitoa) :)



Suklaariisimannapuuro (4:lle)

1l vettä
1,5dl karkeaa riisijauhoa (Vuohelan Herkun Farina karkea riisijauho)
0,5dl suolaa
1rkl maidotonta margariinia tai voita
2rkl kaakaojauhetta
1-2rkl sokeria


Sekoita huolella kiehuvaan veteen riisijauho. Anna kiehua n.10min. ja lisää suola, voi sekä kaakaojauhe yksi kerraan hyvin sekoittaen. Anna vielä kiehua hiljalleen 5 minuuttia ja lisää 1-2rkl sokeria. Sokerin voi jättää poiskin, riippuen siitä mitä kaakaota käyttää. Mä käytin tuota kuvan Fazerin jauhetta, ja se kyllä kaipaa ainakin lapsien makumaailmaan vielä sokeria täydentämään makuja. Tämä on myös joskus hyvä välipala kylmänäkin.

Sitten siihen suklaasilmään. Ai aaaah. Mähän vähän aikaa sitten postasin Roger Cicerosta muutamalla sanalla.  Valmistuin toukokuussa lisä-/täydennyskoulutuksestani ja mies on nyt järkkäilly pieniä yllätyksiä. Rakastan musiikkia, eikä sillä ollu tietoa kun ei lue näitä mun löpinöitä tosta postauksesta. Toki tietää, että pidän ks. artistista. No, tänään kävin puistoilun jälkeen postin hakemassa ja KÄÄÄÄK Roger oli laatikossa. Mies oli tilannu mulle vielä In diesem Moment-levyn sen Erinin lisäksi <3 Oi KIITOS!




Mikä kesä! :) <3



Tiina

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Punajuuripullat



Kaipailin vaihtelua tavallisiin lihapulliin. Tässä tulos:

Punajuuripullat

400g naudan paistijauhelihaa
3 pienehköä punajuurta raasteena (käytin raakoja, tuoreita)
2 munaa
2 salottisipulia
sormisuolaa
mustapippuria
basilikaa
meiramia
loraus soijakermaa


Raasta punajuuret (voi käyttää myös etikkapunajuuria) ja hienonna sipulit. Sekoita kaikki ainekset keskenään hyvin kulhossa ja pyörittele pallerot uunipellille. Paista 200 asteessa kypsiksi. Aikaa en osaa tähänkään laittaa, kun en muistanut katsoa kelloa. En näköjään todellakaan osaa tehdä ruokaa ja leipoa kellon kanssa, vaikka kuinka yritän. Mä tsekkailen sen verran usein uuniin, vaikka muuta samalla touhuaisin, et ei oo vielä ykskään viritelmä palanu uuniin. Mitähän koputtelis.... :)
Meillä nämä maistuivat keitettyjen perunoiden ja raikkaan salaatin kanssa.


Suurustamiseen olen tarvittaessa käyttänyt Viljatuotteen tummaa täysjyväriisijauhoa. Lisään jauhoa paistetun ja maustetun jauhelijan (ja sipuleiden) joukkoon, sekoitan  ja "paistan" hetken ja sen jälkeen kaadan vähitellen kuumaa vettä (keitän vedenkeittimellä) joukkoon ja sekoitan sekä annan hautua hetkisen. Kuvassa aika perinteinen perunat, jauhelihakastike ja keitetyt kasvikset (porkkana, bataatti ja kukkakaali).


Pojilla alkoivat tiistain peli-illat. Tässä kaupungissa on kivasti ohjattua toimintaa alle kouluikäisille lapsille kesälläkin. Tai meille riittää tää jalis. Ja mainittakoot, että tiistain peli-illat on maksuttomia. Lapset jaetaan paikan päällä iän mukaisiin ryhmiin ja pelit käyntiin. Näitä järjestetään kuutena tiistaina kesän aikana. Meillä jää useampikin väliin, koska mieheni kesäloma alkaa viikon päästä ja reissuun lähdetään heti perjantaina.






Tiina

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannustunnelmia



Juhannus on ollut poikkeuksellisesti kotijuhannus. Eipä ole menoa tai tunnelmaa haitannut, vaikka ei kokkoakaan ole nähty. Levätty ollaan, ja ulkoiltu ja syöty hyvin. Ja pelattu ;)


Meidän lapsilla siis on muitakin vaatteita. Pienmies pukee itse itsensä, joten kaapista menee päälle ne ekat shortsit, jotka käteen osuu :D



Lapset nukahti aika aikaisin. Otimme mieheni kanssa tilanteesta kaiken irti :D :D


Retkellä Repovedellä:








Harmi, ettei kuvaan saa sitä tuulen määrää, joka sillan ylityksen hetkellä oli....



Ketunlossi.

Juhannuksen salaatti:
jäävuorisalaattia
tummia viinirypäleitä
kesäsipulia
keltaista vesimelonia
kikherneitä
kurkkua



Palailen taas muutaman uuden ruokaidean kanssa!

Hyvää Juhannuksen jatkoa kaikille!


Tiina







maanantai 17. kesäkuuta 2013

Und die Stadt heisst München!



Mun ehdoton suosikki Euroopan kaupungeista on München <3 Jos mulle kerrottais, että elämä on järjestetty, huomenna lähtö, en miettisi sekuntiakaan. Ottaisin perheeni ja lähtisin. Ja voisin vaikka vihellellä mennessäni. 



(yksi suosikeistani suomalaisen musiikin saralla)


Mutta, kun Essie julkaisi uuden kynsilakkakokoelmansa Kevät 2013 Madison Ave-hue, en enää voinut hillitä itsenäni. Uudet värit on nimetty kaupunkien mukaan. Yksi väreistä on luonnollisesti nimetty Münchenin mukaan, Maximillian Strasse Her. Tässäpä meidän perheen naisten ensikosketus ihanaan väriin. Jo pelkkä nimi tekee tästä väristä vastustamattoman :)


 Perheen yhteinen aika on parhaimmillaan ihanassa säässä, luonnossa. Taannoin retkeilimme keihästytönkorentojen kanssa.








Loma jatkuu :)

Tiina


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Herkkuja

 ja yllätyksiä

Lauantain siivouspäivän päätteeksi teki tietenkin mieli herkkuja. Tovin käppäilin kaupassa ja lopputuloksena meillä herkuteltiin näin:



Meille turvalliset versiot varsinaisista "herkuista". Eli maidoton ja gluteeniton sipsi sekä gluteeniton lakritsi. Ne ketkä pystyivät, söivät ns. tavallista lakua.

 Sipsin kaveriksi tein itse guacamolea. Tällä kertaa limellä, koska sitruunasta pienemmän poskien iho ei tykännyt. Maku hieman muuttui, mutta maistui silti ihan hyvälle. Neiti tosin vain maistoi, joten en pysty sanomaan miten limeen reagoi. Laktoosittomaan kermaviiliin kokeilin ekan kerran valmista dippi-sekoitusta. Tämä olikin ainut vaihtoehto, jota pystyin edes kuvittelemaan meille, ja onneksi neiti ei saanut ainakaan nyt mitään ylimääräisiä oireita.

Kirsikoita ja viinirypäleitä. Nam.

Lapset pyysivät juomaksi soijakaakaota. Koska herkuttelimme iltaruoan aikaan, halusin tarjolle jotain kunnollistakin. Maustoin maustamattomia broilerin fileitä sormisuolalla, chilillä ja mustapippurilla ja paistoin fileet uunissa 200 asteessa. Tämä oli varsinainen menestys. Jes. 

Jälkkäriksi vielä jäätelöä, meidän kestoherkkua. Tosin neiti ei voi syödä kuin paketista vaniljajäätelöä tai tätä kuvan mehujäätä. Maidoton syö joko riisi-, soija- tai tofujäätelöä.

Joskus tuntuu, että tällaisen pienen herkku- ja dippaushetken kokoaminen kaikkien tarpeisiin on kiven alla. Kurkkuakaan kukaan jaksa aina syödä :D Mutta kai tässä ajan kanssa keksii ja loihtii uusia makuja. Ainahan voi dippailla mm. kukkakaalia ja muita vihanneksia, mutta odottelen, että tuoreet kotimaiset tulevat kauppaan. Aikaisemmin olemme syöneet paljon omenia, päärynää, porkkanaa ja popcorniakin. Kaikki ovat nyt poissa valikoimista.


Perjantaina läksin kauppaan miehen tultua töistä. Kun käynnistin auton, huomasin heti ensisävelistä, että masiinassa oli uusi levy. Vähän jouduin siinä miettimään mitäs nyt on tekeillä, kunnes löysin levyn kannet :) Mieheni oli ostanut minulle Erinin uuden levyn.



En juurikaan perustanut Erinistä hänen aikaisemman musiikillisen uranta aikana ja olinkin kohtuullisen skeptinen, kun kuulin soolourasta. Onneksi skeptisyyteni ei tullut esteeksi kuunnella hänen uutta musiikkiaan. Yllätyin nimittäin positiivisesti. Tykkäsin ensimmäisestä Hunningolla-levystä. Tykkään tästä uudesta Sä osaat jopa enemmän. Ja toi levy on esteettisesti niin kaunis! Tää on hyvää kesämusiikkia ja löydän helposti kiinnekohtaa laulujen sanoituksista tai muuten ajateltavaa (kuten Älä tule hyvä tyttö). Olen aina pitänyt suomalaisesta musiikista paljon, mutta vain muutama artisti oikeasti päätyy kestosuosikiksi levyhyllyyni.


Tässäpä maistiaisia, jos kiinnostus uuteen musiikkihankintaan heräsi ;)




Tiina

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pimeän päivän pimeää ruokaa



No ei ehkä nyt niin outoo sentään, mutta ei ehkä mitään kaikista terveellisintäkään ;) On ollut tosi laiska sateinen päivä niin äidillä kuin lapsillakin. Lounaaksi söimme niinkin arkista kesäruokaa kuin grillimakkaraa mummon muussilla (itse tehtyä muussia voilla suolalla ja riisimaidolla). Olen lievä salaattifriikki ollut koko ikäni, ja kuten mainitsin, on ollut miettimistä mitä salaatteihin nyt laittaa kun lasten makunystyrätkään ei ihan kaikkeen vielä ole tottunut. Tänään sain raikkaan salaatin makkaran ja muussin kaveriksi frisée-salaatista, kesäsipulista, avomaankurkuista, viinirypäleistä ja retiiseistä. Kasvamassa olevat herneenversot olivat vielä vaiheessa, joten ne jäi nyt pois. Maistui silti.


Olen tällainen puolimanuaalinen tyyppi ollut aina. Tosin auton automaattivaihteita en enää vaihda. Terveisiä vaan aviomiehelle ;) Sain äidiltäni ihanan perintökalleuden :D Tää raastin on ollut mun mummolla, sitten äidillä kun olimme pieniä ja nyt mulla. Vielä toimii aivan moitteettomasti. Mikään kaunokainenhan hän ei ole, mutta hoitaa hommansa ja on vallan hellyyttävä. Tunnearvoa löytyy tässä kohtaa ehkä kaikkein eniten <3


Sinne vaan retiisit, perunat, porkkanat mitä vaan kyytiin ja veivaamaan. Lastujen lisäksi kiekkoja löytyy mm. erikokoisiin raasteisiin.


(tää kuva kiepautti itsensä väärin päin enkä saa käännettyä :( )

Hirssisämpylät (12 kpl)
2,5 dl vettä
1/2 rkl fiberHUSKia (turvota vedessä n.10min.)
Lisää sen jälkeen:
1 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1,5 dl Hirssijauhoja
1 dl tummaa Täysjyvariisijauhoa
0,5 dl Tattarileseitä
1,5 tl kuivahiivaa


Nostele/pyörittele kohotetusta taikinasta sämpylöitä pellille. Paita 200 asteessa, kunnes sämpylät ovat kauniin ruskeita.
Sämpylöissä käytin jälleen hyväksi havaittuja Viljatuotteen gluteenittomia jauhoja. Vaivasin ja kohotin taikinan leipäkoneessa siihen tarkoitetulla ohjelmalla. Olen ollut tähän menetelmään sämpylöiden teossa tyytyväinen. Varsinkin hirssijauhoilla taikinasta tulee kuohkeaa ja kohtuullisen helposti käsiteltävää. Nostelen muovisella mittalusikalla taikinaa kulhosta pellille kököiksi ja sitten vaan uuniin. Helppoa ja herkullista.



Viikonloppua!

Tiina



torstai 13. kesäkuuta 2013

Kesä ja Wok



Nyt on niin taukoa ollut ja niin menoa ja meininkiä. Kuulin jo mieheltäni pientä kommentointia, että lomallekin haalin niin paljon tekemistä, ettei tunnit vuorokaudessa riitä :)
No, ruokaa on laitettava joka tapauksessa. Olin jostain syystä unohtanut, että meillä on wok-pannu kaapissa.  Eilen teinkin pitkästä aikaa meidän dietille sopivaa wokkia. Tosin en tiedä mikä neidillä taas on, kun posket oireilevat.


Wokista löytyy: maustamattomia broilerinsuikaleita. Ruskistin broilerin ihan ensimmäisenä oliiviöljyssä ja maustoin suolalla, valkosipulilla sekä mustapippurilla. Siirsin broilerit syrjään ja paistoin tuoreet herkkusienet lähes kypsiksi. Herkkusienet maustoin suolalla ja valkopippurilla. Suola muuten jouduttaa mm. herkkusienten, kaalin ja kesäkurpitsan nesteen haihtumista, eikä ruoka jäänyt suolaisen makuiseksi, vaikka sitä mielestäni aika lailla laitoinkin. Tämän jälkeen nostin sienetkin sivuun ja paistoin valkokaalin suikaleet oliiviöljyssä suolalla maustettuna. Kun kaalit olivat hieman pehmenneet lisäsin joukkoon kesäkurpitsaa, porkkanaa ja kesäsipulia (myös osan vihreää vartta). Lopuksi lisäsin joukkoon broilerit ja sienet ja maustoin erilaisilla yrteillä. Wok:in kaverina maistuu hyvin tumma riisi. Meillä syödään ihan Rainbow:n tummaa riisiä, enkä ole huomannut sen onneksi aiheuttavan kenellekään mitään oireita. 

Näin kesällä ruokaideat pulppuavat vähän taas joutuisammin, kun tarjolla on ihanaa tuoretta kasvista, vihannesta ja juuresta. Olen jopa onnistunut syöttämään lapsille retiisiä, mitä ei meillä aikaisemmin ole paljoa ollut. Pakko keksiä salaattiin kaikkea uutta, kun mikään aikaisemmin käytössä olleista ruuista ei tuoreena sovi. Itseasiassa oikein maittava salaatti tuli yksinkertaisesti salaatinlehtien, kesäsipulin, kurkun ja viinirypäleiden sekoituksestakin. Ja maistui kaikille.


Isompi on käynyt jo jalkapallokoulussa ja uimakoulussa. Kumpikin oli järjestetty valtavan hyvin, oli lapsi ja vanhemmat todella tyytyväisiä. En vaan voi kun ihmetellä tuota poikaa. Meni uimataidottomana uimakouluun, jota järjestettiin neljänä päivänä 45min. kerrallaan. Viimeisenä päivänä kotiin toin pojan, joka sukelteli altaan pohjasta renkaita, liukui, kellui eri asennoissa ja ui koiraa (!). Itseasiassa sain tästä ajatuksen osallistua itsekin uimakouluun. Nythän hallit menevät täällä ainakin kiinni, ja järvivesi on vielä kylmää ;), mutta ensi talvena. Olen oppinut uimaan mökin rannassa pulikoimalla ja mm. kunnollinen tekniikka sekä sukellustaidot ovat vähän puutteelliset. Tykkään uida ja käyn lisäksi vesijumpassa ja -juoksussa. Silti mielessä on jo pitkään ollut omankin uimataidon päivittäminen. Tästäpä uusi projekti mammalle
.




Jaliskouluviikolla oli ihan järkyttävän kuuma. Tuo Pompin Jumpsuit oli todella hyvä hellevaate pienemmälle. Paitahan sinne piti alle laittaa ja koko perhe vuorata 50+ aurinkovoiteella. 


Kävimme vähän taloajelulla ja löysimme meille uuden lintutornin :)


Kesäkukkia on laiteltu vähän lisää ja olinpa pitkästä aikaa polttareissakin :D

Loman parhautta. Miehet toi mulle ulkoa tällaisen kuvan <3


Nyt vielä pari viikkoa kotoilua lasten kanssa ennen miehen kesälomaa ja reissuja. Ja eväsrumbaa. Jos on hyviä vinkkejä ravintoloista allergiaperheille Turun, Tampereen ja Oulun seuduilta, niin vinkkejä otetaan vastaan. Samoin kuin hyviä eväsideoita. Viimeksi päivän reissulle tein itse sämpylät ja lihapullat hedelmien kaveriksi. Myös soijakaakao on toiminut hyvin (säilyykin hyvin). 


Tiina