maanantai 30. maaliskuuta 2015

Skonssit ja keittoa

Kevään aikana yritin leipoa vaihtelun vuoksi skonsseja. No, sanotaanko näin, että kyllä niitä söi. Maukkaita oli, mutta vielä jäi intoa tuotekehitellä parempaa versiota makeista ja täysin uutta versiota suolaisista skonsseista.

Skonssit tein Risenta-riisijauhopussin takana olevalla ohjeella. Tosin viikuna-allergian takia vaihdoin viikunat rusinoiksi ja tein ohjeen kaksinkertaisena. Superhelppoa ja ihan maukasta juurikin teen kanssa.

Uusin suosikkini ruokaraaka-aineista on lehtikaali. Laitan sitä vähän joka ruokaan. Lehtikaali kannattaa pestä huolella, poistaa ruoto ja ryöpätä hieman, jotta koostumus pehmenee. Lapset aluksi vähän vierastivat, mutta nyt jo syövät oikein mukavasti. Tykkään tehdä keittoja ja tässä yksi maukas versio kanakeitosta.

Keväinen broilerkeitto

400g maustamatonta broileria
(paista ja mausta esim. suolalla ja Heikkilän yrttitilan emännän lihamausteella vaalealle lihalle)
perunoita
lanttua
kukkakaalia
lehtikaalia
purjoa
mausteiksi suolaa, persiljaa, basilikaa ja laakerinlehtiä
Rypsiöljyn kanssa olen aika höveli ja sitä menee meillä paljon. Koska emme voi syödä kalaa, syömme ravintolisänä rypsiöljylisää.



Suloiset alpakat <3
Pääsimme ihastelemaan suloisia alpakoita paikallisen matkailuyrityksen pääsiäistapahtumassa.

Tarkoituksenani on leipoa vielä pääsiäiskakku. Laitan siitä ohjeen, jos saan onnistumaan :)


sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Gluteeniton, munaton, maidoton ja soijaton täytekakku

Viimeinkin pääsin yli täytekakkuangstistani ja sain isomman 7-vuotis synttäreille leivottua ihka oikean täytekakun. Teinpä vielä päälle elämäni ensimmäisen kinuskin. Olin niin tohkeissani, etten ole varma enää mitä ja millä ohjeella tein päälle ja väliin, mutta uskon saavani teille ainakin tuon kakkupohjan ohjeen :)


Täytekakun pohja (gluteeniton, maidoton, munaton, soijaton)

n. 1dl Tapiokatärkkelystä
6-7dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
4dl sokeria
5tl leivinjauhetta (Xtra)
4tl vaniljasokeria
200g juoksevaa margariinia (maidoton esim. Sunnuntai)
2dl mansikkamarmeladia (Saarioinen)
4dl vissyä (muukin neste käy)


 Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää margariini ja mansikkamarmeladi ja sekoita huolella jällleen. Lisää lopuksi vissy ja sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi. Paistoin kakun irtopohjavuoassa (n.6 munan vetoisessa, halkaisija 24cm), 175 asteessa, kunnes kakku kypsä eli tikku tulee puhtaana ulos kypsyyttä tastattaessa.
Itse annoin kakun jäähtyä kunnolla, pakastin, koska tein sen jo hyvissä ajoin valmiiksi. Sulatin päivää ennen juhlia ja täytin sekä koristelin illalla. Ei murentunut lainkaan, mutta oli todella tiivis koostumukseltaan.

Irtopohjavuoan voitelin tummansinisellä Keijulla ja korppujauhojen tilalla käytin Vuohelan herkun Farina karkeaa riisijauhoa.


Maidoton kinuski

2dl kookoskermaa
2dl fariinisokeria

Koska en ollut tehnyt kinuskia koskaan aikasemmin, keitto-ohjeen vakoilin Kinuskikissalta.

Täytteeksi laitoin Saarioisten mustikkamarmeladia, vaniljakreemiä sekä mustikoita.

Vaniljakreemi

11/2dl vettä
1rkl perunajauhoja
2rkl sokeria
1tl vaniljasokeria
100g maidotonta margariinia (tummansininen Keiju)

Mittaa kattilaan kylmä neste, perunajauho ja sokeri. Kuumenna koko ajan sekoittaen ja kiehauta. Makeuta vaniljasokerilla. Vaahdota margariini ja lisää jäähtynyttä kiisseliä pieninä erinä samalla vatkaten.
Voi olla, että tein tämän ohjeen kaksinkertaisena kakun sisään.

Pursotuksen sivuille tein margariinin, tomusokerin ja tilkan vettä sekoituksella.

Teemanan oli futis tällä kertaa, joten pitihän miekkoselle askarrella futiskeksejä. Keksit mukailin pipariohjeesta poistamalla jouluiset mausteet ja lisäämällä niiden tilalle vaniljasokeria. Jauhot muutin Viljatuotteen vaaleaksi jauhoseokseksi, ja ehkä riisijauhoksi. 
Nyt on oikeasti käynyt niin, että en ole laittanut kaikkea tekemääni ylös minnekään, joten jos kokeilette näitä kotona, suosittelen laittamaan oman maun mukaiset jauhot :)
Pallokuviot tein koristelukynällä vesi, tomusokeri ja kaakaojauho (Fazer) seoksella.


Tämän kakun ohje on otettu suorään täältä. Ohjeesta jätin valkoviinietin pois ja koristeiksi valitsin mustikoita, puolukoita sekä tummalla suklalla päällystettyjä karpaloita.

Tarjolla oli myös muffineja ja paljon muuta, mutta tässä nämä suurimmat onnistumisen ilot.

Suolaisen piirakan pohjan tein Marttojen perunavoitaikinasta. Sisälle purjoa, kaalia, porkkanaa ja muita kasviksia raasteina. Kuullotin sisällön pannulla rypsiöljyssä ja sain sen kiinteäksi lisäämällä jo kuullotusvaiheessa 2tl tapiokatärkkelystä tilkkaan vettä sekoitettuna. Sekoitin tapioka-vesi-seoksen täytteeseen, kiehautin ja kumosin täytteen pohjan päälle. Paistoin joko 200 tai 225 asteessa. Hyvää tuli ja koostumus oli just sopivaa.


Kuten huomaatte, kun löytän yhden toimivan ohjeen, sovella sitä aikan vähän joka paikkaan.

Pääsiäisen alla

On hyvä päivittää jouluisia leipomuksia :)
Blogi on ollut vähän tahtomattaan kohta vuoden päivittämättä. Leivontalinjastollakin oli jossain vaiheessa hiljaista, mutta joulun alla sain taas puhtia tehdä jotain uutta, ja onnistunutta.
Erityisen iloinen olin joulupipareista, meidän ruokavaliolla.
Alkuperäisen reseptin löysin Marttojen sivuilta.


Joulupiparit (gluteeniton, maidoton, munaton, soijaton)

100 g  maidotonta margariinia (esim. tummansininen Keiju)
1 dl sokeria (ruokosokeria)
3/4 dl tummaa siirappia
1/2 dl vettä
1 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
1/2 tl soodaa
2 dl teff-jauhoja
1 dl hienoja riisijauhoja (Doves Farm)
1 dl tattarijauhoja (Viljatuote)
1 1/2 rkl tapiokatärkkelystä (Vuohelan Herkku)

1. Kiehauta rasva, sokeri, siirappi, vesi ja mausteet kattilassa. Jäähdytä seos. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Anna taikinan kovettua kylmässä hetki.
2. Kaaviloi taikinasta noin puolen sentin paksuinen levy. Ota muotilla pipareita. Paista 200 asteessa noin 5 - 7 minuuttia.

Kannttaa jättää taikina aika löysäksi ja lisätä esim. riisijauhoja vaivausvaiheessa. Toimii hyvin ja pipareista tulee tosi maukkaita. Vein taikinaa myös päiväkotiin, jotta minibambini sai myös leipoa päikkärissä. Tädit olivat urakalla maistelleet taikinaa ja todenneet sen maistuvan oikeasti piparilta.




Martat pelastivat minut torttupulmastakin. Tosin tähtitorttuja taikinasta ei saanut ei sitten millään. Taikinan tein Marttojen perunavoitakinaohjeella (margariinina tummansininen Keiju ja jauhoina Viljatuotteen vaalea jauhoseos). Otin takinasta pyöreällä torttumuotilla ympyröitä, laitoin keskelle Dronningholmin luumuhilloa ja voitelin reunat vedellä, jotta sain päällimmäisen taikinan kestämään paremmin. Ihan onnistuneita, vähän kuivakoita minun makuun.



Joulupullaksi leivoin tällä kertaa pullapoikia. Leivoin keskimäärin paljon pullaa, joten en nyt tarkalleen muista, mutta taikina taisi olla perinteinen rusinapullataikina.
Pullataininan teen tällä ohjeella, vaihdelleen maitoja (riisimaito, riisikookosmaito, hirssimaito, mantelimaito, suklaamantelimaito)


Pullataikina (maidoton, munaton, soijaton, gluteeniton)

1l esim. riisikookosjuomaa
2pss kuivahiivaa
4rkl psylliumia
(anna turvota 10 minuuttia)
2dl sokeria
2-4tl kardemummaa
2tl suolaa
n.7dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
3dl hienoa riisijauhoa (Doves Farm/Risenta)
2dl juoksevaa margariinia (esim. Sunnuntai)

Oman maun mukaan taikinaan voi lisäsä rusinoita/kuivattuja mustikoita/mantelirouhetta tmv. Lisään takinaan joskus myös marjajauheita (mustikka-/puolukkajauhetta).
Vaivaa pullat heti ja kohota vasta pellillä. Paista 225 asteessa, kunnes pullat ovat kypsiä. Teen niin erilaisia pullia, etten koskaan edelleenkään katso kellosta paistoaikoja.





Tässä muutamia esimerkkejä, mitä kaikkea ohjeella saa aikaiseksi. Ehdoton suosikkini ovat nuo toiseksialimmat suklaapuolukkapullat.


Herkullisia hetkiä!