perjantai 10. toukokuuta 2013

Perjantai-iltaa

 ja vähän leivontaa :)

Meillähän kävi niin, että pienemmälle tuli uusia oireita, ihoon sekä hengitysteihin. Käytin tänään jälleen lääkärillä ja ruokavaliosta poistuu viljojen ja kalan lisäksi ainakin raakana omena, päärynä, tomaatti ja porkkana. Kuumennettuna voi kokeilla sopiiko. En tiedä mitä tässä ajattelisi..... Hyvä puoli on se, että syksyllä, kun allergiakausi on ohi, saamme lähetteen lastenpolille erilaisiin testeihin. Olemme siis käyneet yksityisellä nyt, ja tästä eteenpäin olemme luultavasti sitten polin asiakkaita. Vaikka kuinka yrittää ajatella positiivisesti, niin välillä meinaa huumori loppua tämän ruoka-aineallergian kanssa.

Mutta, leivoin pitkästä aikaa sämpylöitä. Ensimmäistä kertaa viljattomana. Olen alkanut tekemään leipakoneella myös tavallista leipää muulle perheelle, joten ainakaan vielä ei ole leipäkoneen ostaminen kaduttanut. Käytössä on ollut. Mutta sämpylät alustin perinteisesti käsin, tai niin paljon kun tuota riisijauhoa nyt pystyy alustamaan. Kohoamaan en vieläkään oikein saa.



Sämpylät (10-12kpl)

25g hiivaa
2,5 dl vettä tai soijamaitoa
1/2 rkl fiberHuskia
1 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
2 dl tummaa täysjyväriisijauhoa
1 dl tattarileseitä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen tai soijamaitoon. Lisää fiberHusk, sekoita ja anna turvota 10 minuuttia. Lisää joukkoon öljy, suola ja jauhot. Vaivaa taikinaa hyvin. Muotoile pellille sämpylöitä (mä en saanut muotoiltua, joten nostelin kahdella lusikalla kekoja pellille) ja anna kohota liinan alla 35-45 minuuttia. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.


Koskapa en saa riisijauholla kohoamaan, on nää tekeleet kyllä niin epäesteettisiä ja aika yksinkertaisiakin kun ei oikein mitään uskalla laittaa eikä todella erikoiset maut maistu lapsille :) mut hyvin tuntuu uppoavan pikkumasuihin.

Pinaattipannari

2 munaa
8 dl soijamaitoa
1 tl suolaa
2,5 dl tummaa täysjyväriisijauhoa
1,5 dl karkeaa riisijauhoa
1 dl soijajauhoa
25 g sulatettua maidotonta margariinia
1 pss (muistaakseni 180g) pakastepinaattia (voit käyttää myös tuorepinaattia hienonnettuna)


Sekoita kulhossa munat, maito, jauhot, suola ja sulatettu rasva. Anna turvota 15 minuuttia ja lisää pinaatti taikinaan kevyesti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225 asteessa n. 30 minuuttia. Tarjoile ja nauti vaikkapa puolukkasurvoksen tai raikkaan salaatin kanssa. Jos meilllä voitaisiin syödä mielin määrin maitotuotteita, maistuisi tämä varmasti raejuustonkin kanssa.



Ihanaa ja aurinkoista äitienpäiväviikonloppua! <3


Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti