keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappufiiliksiä



Meidän perheessä vappu vähän vielä hakee uusia uomiaan. Mä oon nuoresta saakka ollut vaput "keikalla" ja vielä (tai oikeastaan erityisesti silloin) tavattuani tuon hurmaavan aviomieheni, olemme olleet samoilla keikoilla kaikki vaput. Ei siis ole itse tarvinnut järjestää ohjelmaa vapuiksi :) Lasten tultua ja sen aikaisen elämän mentyä suurimman eron entisen ja nykyisen elämän välillä meillä huomaa juurikin vappuna. Olemme muuttaneet niiden entisten aikojen jälkeen aika monta, liian monta kertaa ja jokaisessa uudessa kaupungissa vappua vietetään vähän eri tavalla kuin mihin me olemme tottuneet. Onneksi emme ole ottaneet asiasta paineita, vaan viettäneet vaput aina niin kuin sillä hetkellä on hyvältä tuntunut. Tänä vuonna rennosti perheen kesken kotona. Lapset saivat koristella ilmapalloilla ja serpentiinillä omat huoneensa ja eilen sekä tänään olemme vain lepäillyt ja herkutellut. Huomennahan se arkikin taas alkaa.







Päiväkävelyllä kävimme kuuntelemassa kaupunginorkesterin vappukonserttia.

Munkit korvattiin tällä herkulla.


Ensimmäinen itse tehty sima :) Nam!

Niin hyvin palvellut ylioppilaslakkini <3 On nimittäin tullut pidettyä ihan koko rahan edestä :D



Vapun rentouttavin puuha <3




Aurinkoa loppuviikkoon!


Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti