tiistai 9. huhtikuuta 2013

Ohne Stimme


Niin, olen ilman ääntä. Opinnot on siinä vaiheessa, että viimeinen harjoittelu alkoi eilen. Olen yläkoululla ihanien teinien kanssa, joten eipä sillä äänellä paljon käyttöä olisikaan :P Ei voi mitään. Pakko parannella itsensä kuntoon. Toivotaan, ettei tässä menisi montaa päivää. Lupasin kirjoitella niitä ravitsemusterapeuttiterveisiä, mutta jätän myöhemmälle. Olo on ollut kohta viikon sellainen, ettei ajatuskaan luista sen enempää. Hei kenellä on tällanen tuuri, et koko talveen ei yhtään pöpöä tartu vaikka tarjolla olis, ja sit kun viimeisiä viedään niin viedään kaikki, äänikin. Argh!

Huomaan, että kun elämääni tupsahtaa pienikin kriisin poikanen tai ilon hippunen, etsin parempaa oloa/samaa iloa musiikista. Tällä kertaa saksalaisesta musiikista. Tykkään muutenkin saksalaisesta musiikista, mutta Rammsteinin ohella yksi suosikeistani on Roger Cicero. Bongasin miehen vuoden 2007 Euroviisuista, jossa hän esitti kappaleen Frauen regieren die Welt. Koukkuun jäin sillä sekunnilla. Olen käyttänyt hänen materiaaliaan paljon opetuksessa, tosin Rammstein sopii paremmin selkeämmän ääntämyksen takia :) Meillä oli mieheni kanssa häätanssina Frank Sinatran Fly me to the moon, josta myös Cicero on tehnyt oman version <3  

Tänään kuuntelin pitkästä aikaa miehen musiikkia ja ah mitä löysin:



Näillä mennään ja ääntä odotellaan. Ehkä tää vielä iloks muuttuu.


Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti