Baanaaniletut

Viime viikkoon ja viikonloppuun on taas mahtunut kaikenlaista. Elämää. Syyslomasta kun päästiin vähän jo aloiteltiin lasten kanssa joulun odotusta.

Löysin näihin meidän perintökynttilänjalkoihin oikean kynttilän näköiset ja oloiset led-valot. Kivat.

Meillä on ollut useampaa erilaista joulukalenteriviritelmää vuosien aikana. Tänä vuonna aika ja energia ei nyt vaan riitä omatekoiseen kalenteriin. Onneksi lapset (ja äiti) löysivät mieleiset kuvakalenterit. Mummi on lisäksi luvannut vielä toimittaa kalenterit, luultavimmin Legot, lapsille. Näidenkin kanssa on miettimistä, jos ei halua/voi valita marketin suklaista. Nyt on kuitenkin hyvä mieli tämän suhteen. 

Glühwein-kausi on korkattu, kera tummasuklaaherkkujen.

Pitkästä aikaa palasimme mieheni kanssa rakkaan harrastuksen pariin.

Sunnuntai-illan herkut.

Banaaniletut

1pss Vuohelan herkun lettujauhoseosta

3dl vettä

1rkl juoksevaa kasvimargariinia

1 ylikypsä banaani

Sekoita kaikki ainekset huolella keskenään. Anna turvota 30 minuuttia ja paista pieniä lettuja. Meillä nämä nautiskeltiin tällä kertaa mustikoiden ja vadelmien kanssa.

Ihanat M ja M. Isoin M, perheen "5. jäsen", oli koko viikonlopun meillä <3

Kiva viikko loppui vähän kehnoihin tunnelmiin, kun perheen pienmies alkoi iltapalalla puhumaan pahaa mieltään. Hän oli itse tehnyt johtopäätökset, että häntä ei kutsuttu päikkärikaverin syntymäpäiville, koska ei voi käyttää tavallista maitoa. Asian oikeellisuutta alettiin kaivelemaan, ja selvisi, että kaveri oli ensin sanonut kutsuvansa, mutta perunut puheensa vähän sen jälkeen. Joo, tätähän tapahtuu, lasten kanssa aina ja kaikkialla. Mutta meidän tilanteessa pikkumies ottaa asiat aika kirjaimellisesti, ja pohtii syy-seuraussuhteita illat pitkät. Hän oli sitten tullut siihen tulokseen, että joko kaveri on nyt huijannut häntä, tai sitten meidän maidottomuus on aiheuttanut perumisen kutsuun. Asia saatiin kotona puhuttua, mutta tämä on ensimmäinen askel paljon pelkäämääni tilanteeseen. Pikku-ukkelin kuullen, sattuneesta syystä, en ole asiasta puhunut kotona, mutta näyttää tuo pohtivan samaa itsekin. 

Jotenkin tekis mieli vaan itkeä ja lohduttaa pientä, mutta miten mä oikeasti voin sanoa muille vanhemmille, ettei mulle ja meille ole ongelma laittaa eväitä mukaan kyläreissuille tai synttäreille, varsinkin jos ne kutsut jää nyt tulematta. Viime talvena kutsuja vielä tuli paljonkin, mutta nyt on kaikki muukin kyläily loppunut aivan tyystin. On niin paha mieli, kun olemme yrittäneet puhua, että voisivat kyläillä toistensa luona, niin ei. Oikeastaan pahemmalta tuntuu tämä, että näennäisesti puhutaan "joo, täytyy vaan sopia aika", mutta koskaan sitä soittoa tai viestiä ei meidän aloituksen jälkeen kuulu, kuin se, että suoraan sanottaisiin ettei meidän lasta haluta kylään leikkimään. Ehkä ylidramatisoin, mutta omat muistot koulukiusaamisesta sattuu vieläkin sen verran lujaa, etten tiedä miten saman kohtalon voisin estää omien lasten kohdalla. Ja kyse on tällä hetkellä niin arkisesta asiasta kuin ruoka-aineallergia. En vaadi enkä oleta, että muiden vanhempien pitäisi opetella ruokkimaan meidän lapset, mutta kenen ylpeyden päälle ottaa se, ettei voi avata keskustelua "haluttais teidän M meille, voitko auttaa ruoka-asioissa".

Että tällasta sunnuntai-iltaan.

Tiina