maanantai 15. heinäkuuta 2013

Häähumua

Kauniit häät, ihana hääpäri

ONNEA IHANAT N&M!! <3 <3 <3






Mä yritän repiä iloa ja hyvää mieltä vaikka tästä mun kampauksesta, joka ei ihan vastannut toivetta, mutta palveli häissä kuumana päivänä hyvin. Niin oli mukamas kiire, ettei ehtinyt kunnon kuvaa ottamaan, toisella puolella oli koristeena kukkakin ;)


Mutta tällä hetkellä äidillä paha mieli.
Häiden pitopalvelu ilmoitti alkuun, ettei pysty järjestämään meille tarvitsemaamme erityisruokavaliota häihin. Päätimme suosiolla siinä vaiheessa, että minä menen yksin. Kukaan ei nauttisi päivästä, jos lähdemme kylmälaukun kanssa. Jotenkin koin, että mikäli pitopalvelu ei pysty järjestämään ruokia, en kerta kaikkiaan jaksa alkaa tekemään kaikkia ruokia mukaankaan. Esimerkiksi muutaman tunnin syntymäpäivät tai valmistujaisjuhlat olisi ollut jo eri tilanne eväidenkin suhteen.
Kuitenkin muutama viikko ennen häitä saimme kuulla, että osa menusta voisi onnistua niin, että pienempi pystyisi edes jotain syömään. Omat leivät pyydettiin tuomaan, enkä siitä enää jaksanut kiukutella. Tämä jotain oli salaattia, kurkkua (tuoretta ja cocktail), perunaa (keitettyä ja kerma), broilerkuutioita, porsaan sisäfilettä ja rosmariinikastiketta, johon annoin luvan maissitärkkelykselle. Kakuksi luvattiin riisijauhoon tehty muffini ja maidottomalle pojallemme kakku luvattiin kuorruttaa soijakermalla. Eli jotain syötävää sentään olisivat lapsemmekin saaneet.
Käytännössä pienin pystyi syömään nuo perunat ja possua sekä cocktailkurkkuja. Salaatti sekä tuorekurkku oli tongittava salaatista, jossa oli mm. halkaistuja tomaatteja. Eli tomaatin sisus kauniisti levinnyt pitkin salaattia. Broilerkuutiot oli tarjolla couscous-salaatissa, jossa sinappinen majoneesi. Ne olisi kai pitänyt tonkia sieltä.....
Kakku ei ollut nähnytkään riisijauholla tehtyä muffinia. Se oli leivoksen oloinen, päällä nonparelleja, joissa tiivistysaineena käytetään vehnä- ja maissitärkkelystä. Kakun mallilla ei minulle ole mitään merkitystä, mutta sillä on, vastaako tuote tilattua ja luvattua. Toinen vaihtoehto olisi ollut laktoositon peruna- ja maissijauholla tehty kakku, jota kumpikaan lapsista ei voinut syödä. Laitoin sitten puoliksi lapsille tämän ns. gluteenittoman ja maidottoman.
Jotenkin tilannetta kuvaa se, että tarjolla oli myös lasten herkkua lihapullia, tietenkin korppujauholla tehtyjä. Enhän toki tiedä kuinka paljon ruokia tulee valmiina pitopalvelulle, joka vain laittaa ne esille ja tarjoilee. Mutta sen tiedän, että myös erityistarpeisiin saa ruokia tilattuakin.
Tilanne olisi täysin eri, jos meille ei olisi missään vaiheessa luvattu ottaa huomioon erityistarpeitamme ruokailun suhteen. Tai että en itse olisi ollut yhteydessä pitopalveluun. Kuitenkin minulla on sähköpostiviestit tallessa keskusteluista ja sovituista ruuista, joten mielipaha ei meinaa lähteä millään. 
On myös paha mieli hääparin puolesta tässä tilanteessa.

Ja joo, annoin palautetta. Annoin omallekin pitopalvelulle omien häiden jälkeen palautetta, vaikka mitään tällaista ei tapahtunutkaan. Mutta jos rahalla maksaa niin rahalle pitää saada vastinetta. Ja lupaukset on pidettävä. Moni olisi varmaan tilanteessani ollut hissun kissun, mutta koin palautteen sekä lasteni että hääparin puolesta tarpeellisiksi.

Kiitos ja anteeksi.

Parempia fiiliksiä vielä loman loppuun :D


Tiina

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka tätä lukiessa nousi tunteet pintaan. Väliin tuli hymähdettyä ja sitten kiristettyä hampaita. Todella hienoa, että annoit palautetta. Tsemppailen täysillä. Itse harrastan myös, ihan jo siitä syystä, että ilman sitä mikään ei koskaan muutu. Aikuinen nyt osaakin nieleskellä, mutta mitenpä selittää alle kouluikäiselle lapselle näitä tilanteita, kun muut mässää. Hyvä kuitenkin, että edes jotakin syötävää oli. Ja lisäpositiivisena täytyy sanoa, että nuo jättikirjaimet hääpaikalla olivat tosi hauska yksityiskohta.

    Aurinkoista kesän jatkoa teidän laumalle. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ajatuksistasi :)

    Välillä ajattelin, että olinko nyt liian tiukkana tän asian kanssa. Mutta sitten ajatus kääntyi taas hyvin nopeasti siihen, että koska lapseni ei kykene vielä pitämään itse omia puoliaan, niin on äidin ja isän velvollisuus tehdä se. Ja olet niin oikeassa siinä, että mikään ei koskaan muutu, jos epäkohtiin ei puututa.
    Menu oli sellainen, että aika pienellä vaivalla olisi saanut täyden menun myös meidän lapsille, erityisesti pienemmälle. Joten tässä tilanteessa verenpaineen nousu oli ihan asiasta. Vois samalla lokiigalla ajatella, että laitetaan kala-allergiselle kalat lihojen sekaan, kaivele sieltä. Tai pähkinäallergikolle saalaattiin pähkinää, kaivele sieltä mitä pystyt syömään jnejne....
    Me ei todellakaan tarvita tästä mitään hyvittelyitä, tilanne oli ja meni, mutta toivoin, että pitopalvelu ottaa tapahtuneen huomioon hääparia laskuttaessa. On mielestäni väärin, että he joutuvat maksamaan jostakin mitä ei ollut. Harmillista on myös, että en ole saanut minkäänlaista vastausta palautteeseeni.....

    Mutta elämä jatkuu ja lapset hymyilee! :)

    Ihanaa kesää myös teille!

    VastaaPoista