torstai 18. heinäkuuta 2013

Uuniperunat

ja kesäinen lisäke.

Pakottava tarve ostaa kaupasta kaikki tuoreet kasvikset!


Uuniperunoiden lisäkkeeseen laitoin
3 kesäsipulia
1 yksikyntinen valkosipuli
1 kesäkurpitsa
2 pientä parsakaalia
1 keskikokoinen kukkakaali
kourallinen herneitä
nippu tuoretta basilikaa hienonnettuna
ruohosipulia
Provence sormisuolaa
mustapippuria
soijakermaa
tofutuorejuustoa

Kuullotin kesäsipulit ja valkosipulin oliiviöljyssä. Lisäsin kesäkurpitsan ja "itketin" sitä suolalla hetken. Lisäsin loput ainekset pilkottuna tuossa järjestyksessä, missä ne luettelin. Jos seos näyttää liian kuivalta tai meinaa jäädä pannuun kiinni, voit lisätä öljyä tai vettä oman mielen mukaan. Annoin hetken hautua ennen tarjoilua.




Uuniperunoiksi valitsin Rosamundaa. Pesin perunat ja tein ristiviillot, joiden päälle lorautin oliiviöljyä ja ripauksen Provence sormisuolaa, ja käärin folioon. Uunissa nämä olivat ensin 200 asteessa, ja isoimmat vielä n.15 minuuttia 250 asteessa. Ja kuinkahan kauan..... tein ton kasvishöystön kasvisten pesusta ja pilkkomisesta alkaen valmiiksi sillä aikaa kun perunat olivat 200 asteessa. Sen jälkeen isoimmat perunat olivat vielä oman aikansa, koska eivät kypsyneet kastikkeen teon aikana. Perunavalikoima oli kehno kaupassa, mutta parasta olisi tietenkin, jos saa ostettua kaikki perunat suht koht saman kokoisina.




Ihana kesäherkku!

Tiina

(edit.) P.S. Maltodekstriinivaroitus. Soijakermassa on siis maltodekstriiniä, ja vaikka ravitsemusterapeutti meille sanoikin, että mm. glukoosin ja maltodekstriinin viljajäämät on niin pieniä, etteivät ne allergisoi, niin meilläpä allergisoi. Huomasimme vasta nyt, kun oltiin pitkään ilman ks. tuotteita. Samoin jäätelöissä käytetty glukoosi-fruktoosisiirappi aiheuttaa neidille allergiaoireet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti